Tänään on sitten jännitetty koko rahan edestä. Lähdettiin kotoa noin tuntia ennen varattua aikaa ja loppumatkasta meinasi tulla hoppu. Vaikka mukamas oltiin ajoissa. Eipä tahtonut kaupungista löytyä parkkipaikkaa, tuttua varmaan Helsingissä käyneille. Noh, ihan hyvin sittenkuitenkin ehdittiin Femedaan, ilmoittauduttiin ja jo setä tohtori kutsui meidät huoneeseensa. Alkuun päivitykset voinnista ja raskausviikoista sekä edellisestä raskaudesta (oli utelias kun Pikku-ukonkin kanssa käytiin silloin ultrattavana). Sitten vaan mamma laverille ja koneet käyntiin =) Ai, että mua jännitti! Onneksi turhaan.

Samantien ruudulle tupsahti kuva Villiksestä, joka aukoi suutaan kun mikäkin ruuneperi. Ja aivan sisarustensa näköinen. Sitten Villis simahti nokosille, taisi olla väsynyt kun mellasti koko matkan autossa. Setä tohtorikin kehui ihanteelliseksi kuvattavaksi kun pysyi paikallaan eikä tarvinnut rakenteita metsästää. Saatiin paljon hyviä kasvokuvia, tässä niistä yksi. Kädet korvilla, suu supullaan unosilla <3

1676980.jpg

Raivotarjonnassa köllöttelee ja monottaa äitiään vasemmalle ylävatsaan näillä söpösillä varpahilla.

1676991.jpg

Sydämen sykettä katseltiin ja kuunneltiin tovi, syke noin 138 tällä kertaa. Munuaiset, vatsalaukku, pallea, virtsarakko ym. nähtiin ja kaiken todettiin olevan kunnossa. Helpotti oloani paljon, painajaisten siivittämänä olen ollut todella huolissani. Jospa epämuodostumaunet nyt jäisivät pois. Tietysti vaihtuvat synnytysuniin... Kokoa pienelle saatiin 780g ja arvio syntymäpainoksi 4000-4200g, kääk! Täytyy puhua seuraavassa neuvolassa siitä synnytystapa-arviosta. Herkut meni mulla pannaan tästä päivästä lähtien, omasta tahdostani. Eipä Villis ainakaan sen takia kasva jättiläiseksi. Pituudesta ei ollut puhetta, mutta mukaan saatiin paperi, jossa lukee: BDP 62mm, AC 214mm, FL 43mm. Kertokaa jos tiedätte mitä tarkoittavat. Tuo FL käsittääkseni on reisiluun pituus, muut menee yli ymmärryksen.

Ja sitten se jännätty asia eli sukupuoli. Tästä ei ole epäilystäkään, katsokaa vaikka =D

1676993.jpg

Oli mun vahva tyttötunne sittenkin vain tyttötoive. Villis onkin kolmilahkeinen vipeltäjä =) mies ja isoveljet riemuitsivat ukkovaltaa, pinsessalle olikin kovempi paikka. Odotti pikkusiskoa niin kovin, että itkuhan siitä pääsi kun kuuli pikkuveljestä. Myönnettäköön, että itsellänikin kävi sekunnin sadasosan mielessä pieni pettymys, mutta nyt olen jo ihan innoissani. Ihanaa, meille tulee vauva!!!

Ohhoh, tulipa rakeiset kuvat... suvulta tulleet kommentit Villiksen sukupuolesta ovat olleet tyyliin "ai jaa, poikako?..taas.." Joten jos kuuluu viuhahduksia ja suhahtelua, se tulee vain noista kommenteista jotka viuhuvat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos =D