Kyllä se vaan plussaa näyttää. Vahvempi viiva tänään apteekin omaan testiin:

1284803.jpg

Pää on ihan pyörällä. Jännitys vaihtumassa peloiksi, taustalla kummittelee pari vuotta sitten koettu keskenmeno joka oli vieläpäs tähän vuodenaikaan. Varasin alkuraskuden ultran yksityiselle, mutta siihenkin on vielä kolme viikkoa. Raskausviikkoja silloin 7+2. Nyt siis mennään niinkin hurjissa lukemissa kuin 4+1 =) Neuvolan varausta vielä mietin. Varmaan varaan sen vasta uä:n jälkeen. Olo on suht ok. Ajoittaista huonon olon tunnetta jos ei syö tarpeeksi usein ja väsyttää paljon. Pahoinvoinnista (oksentamisesta) en ole edellisissäkään raskauksissa kärsinyt, onneksi. Esikoisen kohdalla kävin pöntön äärellä kerran ennenkuin plussasin. Pinsessasta hetkittäistä pahaa oloa jatkui rv 20 asti, muttei siis oksentelua silloinkaan.

Uutisesta tietävät tällä hetkellä vain mies, erittäin hyvä ystäväni ja siskoni. Sisko meinas pudota penkiltä kuultuaan asiasta, ei arvannut näin pian mitään tapahtuvan vaikka olenkin sanonut haluavani viidennen. Mies hymyili jäyhään suomalaismiehen tyyliin ja ystävä riemuitsi =D saatanpa pian paljastaa tämän toisessa blogissani, luulevat vielä ihan vinksahtaneeksi kun rupeaa pikkuruisia vaippoja ja vaatetta ompelulinjalta tupsahtelemaan. Vaikka en taida ihan vielä uskaltaa mitään tulevalle villahousulle tehdä. Joo, justiinsa juu, näkis vaan ;-) Muut olkoon vielä autuaan tietämättömiä uutisesta. Kerrotaan kun aika on sopiva.