ilmeisesti rajojani äitinä. Viikonloppuna (pe-ma) koko perheen kaatoi ärhäkkä vatsatauti, ilmeisesti rota. Ensin sairastui Pikku-Ukko, sitten Jamekselle tuli migreeni, Pinsessalle ja Sankarille vatsatauti. Mietin vain, että näinkö koetellaan miten suuren perheen jaksan hoitaa. Luontoäiti taatusti nauroi jossain ikkunan takana, että haaveile sinä vaan viitosesta ja räkäiset naurut perään. Sunnuntaita vasten yöllä sairastuttiin loputkin. Äitinä kärsin kaksin verroin kun en omia pikkuisiani pystynyt hoitamaan. Mutta täytyy kyllä kehua, että mies otti tässä kohtaa pisteet kotiin ja hoiti koko poppoon. Vaikka itsekin oli heikossa kunnossa.

Toisaalta huomasin, että kyllä useamman lapsen kanssa on rennompi ote elämään ja sen tuomiin koetuksiin. Esikoisen kanssa kaikki oli uutta ja opettelua, pienetkin pöpöt saivat juoksemaan lääkärissä. Multa kysyttiin tuossa jokin aika sitten, mikä lasten kasvatta- misessa on yllättänyt eniten? Missä olen onnistunut? Ja näitä samanlaisia kysymyksiä oli liuta lisää, nämä kaksi ovat vain jääneet ajatuksiini. Mietin näitä pitkään enkä keksinyt yhtään yksittäistä asiaa. Yllätyksiä ei sen kummemmin tullut mieleen, toisaalta ammattini lastenhoitajana on antanut hyvän pohjan lasten tuntemuksessa vaikka toki kaikki lapset ovat erilaisia. Onnistumisiakaan en keksinyt, että juuri "tässä" olen onnistunut yli kaiken. Enemmänkin kokonaisvaltainen onnistuminen on se mitä tuohon vastaisin. Lapsilla on hyvä olla, perustarpeet tyydytetty, aikaa ja huomiota vanhemmilta, avoin ja turvallinen ilmapiiri. Monet perheeseen ja kasvatukseen liittyvät asiat ovat mulle jollain lailla itsestään selviä ja niitä on vaikea pukea sanoiksi, niin, että joku ymmärtäisi mitä tarkoitan.