Aamut alkaa klo 05 pahoinvoinnilla, kierin ja pyörin sängyssä. En jaksaisi millään nousta jotain haukkaamaan, että paha olo kaikkoaisi. Pakko nousta viimeistään Pikku-Ukon herätessä. Silloin on jo oltava puuro kiehumassa, pojalle ja äidille. Huimauksen ja nieleskelyn lomassa vaihdan yövaipan pojalta pois ja pääsemme syömään. Puuron pakotan alas, kahvia voi harkita myöhemmin. Etominen alkaa helpottamaan, tilalle tulee tuskan hiki ja heitän fleecetakin pois vain hakeakseni sen kohta takaisin kun paleltaa. Pikku-Ukko kiipeää syliin, äidin rintoja tukena käyttäen. Auts, huudan mielessäni ja puren huulta. Autan hänet syliin ja nousen kahvia hakemaan. Tunnen repäisyn alavatsalla ja muistutan itseäni, että ensi kerralla liikun rauhallisemmin. Hörppään kahvista kaksi kertaa ja se unohtuu pöydälle jäähtymään. Illan tullen siirrän sen tiskikoneeseen, vatsa niin turvoksissa, että voisi luulla minun olevan jo kuudennella kuulla. Kömmin sukat jalassa palellen miehen kainaloon nukkumaan ja olen niin onnellinen näistä oireista. Jospa siellä tosiaan kasvaakin meidän viides villahousu? Perjantaina se selviää. Odottavan aika on jälleen pitkä...